perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulun aikaa

Musta joulu


Luistelukelit


Uistelukelit


Sekakelit


Kärkistensalmen sillalta länteen katsoo hän.






tiistai 8. marraskuuta 2016

Jäiset kilpukat

Vesi jäähtyy, siika kutee, muikku on jo mätinsä päästellyt.
Kilpukoita ei joka vuosi synny, sillä olosuhteet pitää olla otolliset. Sopiva vedenlämpö, hiukan tuulta ja pakkasta. Tässäpä näitä jäähyrriä sitten taas on.



Vääriä viivoja. Timantit piilosilla. Montako löysit ?




Valojen ja varjojen leikki.




Linssi veden alle.


Tikkari ilman sokeria.


maanantai 10. lokakuuta 2016

Viimeisiä viedään

Vielä jaksaa...jaksaa jaksaa.


Lopun alkua, vai uuden syntyä ?



Aleksis Kiven päivänä, (10.10.) kukkii vielä kurjenpolvi.




Puolukat parhaimmillaan parin pakkasyön jälkeen.





tiistai 14. kesäkuuta 2016

Eräänä kesäisenä päivänä.

Kesään kuuluvat kärpäset, kukkaset ja perhoset. Otin joitain talteen ja vielä säätilan tarkkailua eräänä kesäkuun iltana.


Sateenkaaren tällä puolen








Harakankello




Muurainhopeatäplät touhuaa !




Suku jatkunee ?





keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

lauantai 28. toukokuuta 2016

Kielo

Kansalliskukkamme kielo, (Convallaria majalis) kuuluu parsakasveihin !!!
Ei pidä mennä ainakaan marjoja maistelemaan, vaikka ovatkin kauniin punaisia, mutta ah, niin myrkyllisiä.





lauantai 21. toukokuuta 2016

Voi voi, kun on voikukkii !

Kevään, tai oikeastaan kesän alkua ennustavat leskenlehtien jälkeen voikukat.
Monen puutarhaviherpeukalon hyljeksimä, haittakasviksi sijoittama, on tämä kukka.
Minä kyllä näen kukan kauneuden ja annan sille arvon ja paikan omassa "puutarhassani", siis pihanurmella.

Voikukat, laiturit ja silta.















Missä lie kimalaiset ?


Hyljeksitty

lauantai 14. toukokuuta 2016

Päijänteen saaressa pikkuinen torppa...

Tietojen mukaan Paatsalon saaressa on asuttu vielä 1950-luvulla. Saarella pidettiin karjaa, kalastettiin ja viljeltiin pientä maatilkkua. Toimeen kyllä tultiin näillä pienillä plänteillä, vaikka loppuaikoina eläimet siirrettiinkin talveksi mantereen puolelle parempiin olosuhteisiin.

Kunnostettua vanhaa.

Navetta

Unohdettu

maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitienpäiväkukat

Kerrassaan upea ilma sattui toukokuun toiselle sunnuntaille. Oikeastaan ilmoja on piisannut parikin viikkoa. Luonto heräilee kesään pokkeuksellisen nopeasti.


Paju kukkii

Kevään leinikki, Anemone nemorosa

maanantai 2. toukokuuta 2016

Vapun aamubrunssi.

Vapun sankka aamusumu hälvenemässä.

Vappuiset pajunkissat
Toukokuu alkoi sumuisessa säässä. Tyyni ja rauhallinen vappuaamu. Mukava oli kuvailla aamun tunnelmia sumun hiljalleen hiipuessa.
Joutsenet esittivät taidokasta mittarilentoa sankassa sumupilvessä. Hämmästyttävä suoritus. Kova vauhti ja sankka sumu. Taisi olla navigaatiovehkeet hyvin viritettyjä.


Tarkkaa touhua.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Huhtikukkaset

Muutama kevään kukka
Krokus


Mitähän tästäkin tulee ?

Ahaa..sinivuokko

No, siinähän se.

Tulppaani

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Keväisiä tuherruksia

Mitä se keväthulluus kelläkin teettää ?
Minulla se näyttää väännättävän kiviä ja poltattavan roskia jään päällä.


Keväinen kivityömaa
Huhtikokko

Typyli usvan seassa.


Monenlaista ilmaa on maaliskuussa. Tämä maaliskuun lopun sumuverho peitti melkein koko Suomen. Sumua riitti Hangosta Petsamoon (melkein)



Typyli


Maaliskuun poutapilviä sumun yllä.